PGL Major Tukholma 2021 CS:GO vedonlyönti

Kauan odotettu CS:GO PGL Major Tukholma 2021 -turnaus alkaa 26.10.2021. CS:GO PGL Major 2021 tapahtuman pudotuspelit järjestetään Tukholman Avicii -areenalla LAN-muodossa, joka tarkoittaa, että pelaajat ovat paikan päällä fyysisesti. Tämä turnaus toimiikin lähtölaukauksena "paluussa normaaliin" COVID-19-pandemian alkamisen jälkeen, jolloin suurten LAN-turnausten järjestäminen lopettiin koronarajoituksien takia. Ruotsin hallitus on kuitenkin hiljattain keventänyt maahantulo rajoituksia, joten myös fanit pääsevät nyt paikan päälle kannustamaan suosikkijoukkuettaan kohti mestaruutta.

Jännitystä tulee takuuvarmasti riittämään, sillä tämä turnaus on ensimmäinen suuri CS:GO tapahtuma koronapandemiasta johtuneen kahden vuoden poissaolon jälkeen. Edellisen kerran CS:GO Major turnaus pelattiin vuonna 2019 Berliinissä. Tämä StarLadder Berlin Major 2019 jäi viimeiseksi ennen maailmanlaajuisen pandemian alkua. Brasiliaan suunniteltu ESL One Rio 2020 CS:GO Major jouduttiin perumaan koronan takia. Tämän vuoden Tukholman CS:GO Major -turnaukseen voi osallistua yleisöä enintään 15 000 henkeä.

Kuten CS:GO Major turnauksissa yleensäkin, niin myös tässä järjestäjät eivät ole säästelleet aikaa ja rahaa järjestääkseen uskomattoman pelispektaakkelin e-urheilun katsojille, pelaajille ja faneille paikan päällä ja ruutujen välityksellä. Nyt käsillä oleva PGL Tukholman CS:GO Major on järjestyksessään kuudestoista CS:GO Major ja kolmas Ruotsissa järjestettävä Major-turnaus. Palkintona on huikea 2 miljoonan dollarin potti, jonka osallistujat jakavat sijoituksensa mukaan.

PGL Major Tukholma 2021 - Tulevat CS:GO otteluohjelma ja aikataulu

PGL Major Tukholma 2021 CS:GO - Joukkueet

Astralis (Europe RMR · Challengers)

  • 🇩🇰 Andreas "⁠Xyp9x⁠" Højsleth
  • 🇩🇰 Peter "⁠dupreeh⁠" Rasmussen
  • 🇩🇰 Emil "⁠Magisk⁠" Reif
  • 🇩🇰 Lukas "⁠gla1ve⁠" Rossander
  • 🇩🇰 Philip "⁠Lucky⁠" Ewald

BIG (Europe RMR · Challengers)

  • 🇩🇪 Johannes "⁠tabseN⁠" Wodarz
  • 🇩🇪 Tizian "⁠tiziaN⁠" Feldbusch
  • 🇩🇪 Florian "⁠syrsoN⁠" Rische
  • 🇩🇰 Nicklas "⁠gade⁠" Gade
  • 🇩🇪 Nils "⁠k1to⁠" Gruhne

Copenhagen Flames (Europe RMR · Contenders)

  • 🇩🇰 Rasmus "⁠HooXi⁠" Nielsen
  • 🇩🇰 Nico "⁠nicoodoz⁠" Tamjidi
  • 🇩🇰 Fredrik "⁠roeJ⁠" Jørgensen
  • 🇩🇰 Jakob "⁠jabbi⁠" Nygaard
  • 🇩🇰 Rasmus "⁠Zyphon⁠" Nordfos

ENCE (Europe RMR · Challengers)

  • 🇩🇰 Marco "⁠Snappi⁠" Pfeiffer
  • 🇫🇮 Joonas "⁠doto⁠" Forss
  • 🇵🇱 Paweł "⁠dycha⁠" Dycha
  • 🇵🇱 Olek "⁠hades⁠" Miskiewicz
  • 🇮🇱 Lotan "⁠Spinx⁠" Giladi

Entropiq (CIS RMR · Contenders)

  • 🇷🇺 Aleksey "⁠NickelBack⁠" Trofimov
  • 🇷🇺 Vladislav "⁠Krad⁠" Kravchenko
  • 🇰🇿 Viktor "⁠Lack1⁠" Boldyrev
  • 🇷🇺 Aleksey "⁠El1an⁠" Gusev
  • 🇷🇺 Igor "⁠Forester⁠" Bezotecheskiy

Evil Geniuses (North America RMR · Legends)

  • 🇵🇱 Michał "MICHU" Müller
  • 🇨🇦 Peter "Stanisław" Jarguz
  • 🇺🇸 Vincent "Brehze" Cayonte
  • 🇧🇬 Tsvetelin "CeRq" Dimitrov
  • 🇺🇸 Owen "oBo" Schlatter

FaZe Clan (Europe RMR · Contenders)

  • 🇩🇰 Finn "⁠karrigan⁠" Andersen
  • 🇸🇪 Olof "⁠olofmeister⁠" Kajbjer
  • 🇳🇴 Håvard "⁠rain⁠" Nygaard
  • 🇨🇦 Russel "⁠Twistzz⁠" Van Dulken
  • 🇱🇻 Helvijs "⁠broky⁠" Saukants

FURIA (North America RMR · Legends)

  • 🇧🇷 Andrei "⁠arT⁠" Piovezan
  • 🇧🇷 Yuri "⁠yuurih⁠" Santos
  • 🇧🇷 Vinicius "⁠VINI⁠" Figueiredo
  • 🇧🇷 Kaike "⁠KSCERATO⁠" Cerato
  • 🇧🇷 André "⁠drop⁠" Abreu

G2 Esports (Europe RMR · Legends)

  • 🇫🇷 Audric "JaCkz" Jug
  • 🇧🇦 Nikola "NiKo" Kovač
  • 🇧🇦 Nemanja "huNter-" Kovač
  • 🇫🇷 François "AmaNEk" Delaunay
  • 🇷🇸 Nemanja "nexa" Isaković

Gambit (CIS RMR · Legends)

  • 🇰🇿 Abay "Hobbit" Khasenov
  • 🇷🇺 Timofey "interz" Yakushin
  • 🇷🇺 Sergey "Ax1Le" Rykhtorov
  • 🇷🇺 Dmitry "sh1ro" Sokolov
  • 🇷🇺 Vladislav "nafany" Gorshkov

GODSENT (North America RMR · Contenders)

  • 🇧🇷 Epitacio "⁠TACO⁠" de Melo
  • 🇧🇷 João "⁠felps⁠" Vasconcellos
  • 🇧🇷 Eduardo "⁠dumau⁠" Wolkmer
  • 🇧🇷 Bruno "⁠b4rtiN⁠" Câmara
  • 🇧🇷 Bruno "⁠latto⁠" Rebelatto

Heroic (Europe RMR · Challengers)

  • 🇩🇰 Casper "⁠cadiaN⁠" Møller
  • 🇩🇰 Ismail "⁠refrezh⁠" Ali
  • 🇩🇰 Martin "⁠stavn⁠" Lund
  • 🇩🇰 René "⁠TeSeS⁠" Madsen
  • 🇩🇰 Rasmus "⁠sjuush⁠" Beck

Liquid (North America RMR · Legends)

  • 🇧🇷 Gabriel "⁠FalleN⁠" Toledo
  • 🇨🇦 Keith "⁠NAF⁠" Markovic
  • 🇺🇸 Jonathan "⁠EliGE⁠" Jablonowski
  • 🇺🇸 Jake "⁠Stewie2K⁠" Yip
  • 🇺🇸 Michael "⁠Grim⁠" Wince

MOUZ (Europe RMR · Challengers)

  • 🇦🇺 Christopher "⁠dexter⁠" Nong
  • 🇸🇰 David "⁠frozen⁠" Čerňanský
  • 🇩🇰 Frederik "⁠acoR⁠" Gyldstrand
  • 🇪🇪 Robin "⁠ropz⁠" Kool
  • 🇱🇹 Aurimas "⁠Bymas⁠" Pipiras

Movistar Riders (Europe RMR · Challengers)

  • 🇪🇸 Alejandro "⁠alex⁠" Masanet
  • 🇪🇸 Alejandro "⁠mopoz⁠" Fernández-Quejo Cano
  • 🇪🇸 Raúl "⁠DeathZz⁠" Jordán Nieto
  • 🇪🇸 Alvaro "⁠SunPayus⁠" Garcia
  • 🇪🇸 David "⁠dav1g⁠" Granado Bermudo

Natus Vincere (CIS RMR · Legends)

  • 🇺🇦 Aleksandr ⁠"s1mple" Kostyliev
  • 🇷🇺 Denis "electronic" Sharipov
  • 🇷🇺 Kirill "Boombl4" Mikhailov
  • 🇷🇺 Ilya "Perfecto" Zalutskiy
  • 🇺🇦 Valeriy "B1T" Vakhovskiy

NIP (Ninjas in Pyjamas) (Europe RMR · Legends)

  • 🇩🇰 Nicolai "⁠device"⁠ Reedtz
  • 🇸🇪 Fredrik ⁠⁠"⁠REZ"⁠ Sterner
  • 🇸🇪 Hampus "⁠hampus"⁠ Poser
  • 🇸🇪 Nicolas "⁠Plopski"⁠ Gonzalez Zamora/li>
  • 🇸🇪 Linus 'LNZ' Holtäng

paiN Gaming (North America RMR · Challengers)

  • 🇧🇷 Vinicios "⁠PKL⁠" Coelho
  • 🇧🇷 Gabriel "⁠NEKIZ⁠" Schenato
  • 🇧🇷 Wesley "⁠hardzao⁠" Lopes
  • 🇧🇷 Rodrigo "⁠biguzera⁠" Bittencourt
  • 🇧🇷 Rafael "⁠saffee⁠" Costa

Renegades (Oceania RMR · Contenders)

  • 🇦🇺 Simon "⁠Sico⁠" Williams
  • 🇦🇺 Alistair "⁠aliStair⁠" Johnston
  • 🇦🇺 Joshua "⁠INS⁠" Potter
  • 🇦🇺 Jordan "⁠Hatz⁠" Bajic
  • 🇦🇺 Liam "⁠malta⁠" Schembri

Sharks Esports (South America RMR · Contenders)

  • 🇧🇷 Jhonatan "⁠jnt⁠" Silva
  • 🇧🇷 Fillipe "⁠pancc⁠" Martins
  • 🇧🇷 Antonio "⁠realziN⁠" Oliveira
  • 🇧🇷 Lucas "⁠Lucaozy⁠" Neves
  • 🇧🇷 Romeu "⁠zevy⁠" Rocco

Spirit (CIS RMR · Challengers)

  • 🇷🇺 Leonid "⁠chopper⁠" Vishnyakov
  • 🇷🇺 Nikolay "⁠mir⁠" Bityukov
  • 🇺🇦 Viktor "⁠sdy⁠" Orudzhev
  • 🇷🇺 Abdul "⁠degster⁠" Gasanov
  • 🇷🇺 Boris "⁠magixx⁠" Vorobiev

TYLOO (Asia RMR · Contenders)

  • 🇨🇳 YuLun "⁠Summer⁠" Cai
  • 🇨🇳 YuanZhang "⁠Attacker⁠" Sheng
  • 🇨🇳 HaoWen "⁠somebody⁠" Xu
  • 🇨🇳 Kelun "⁠SLOWLY⁠" Sun
  • 🇨🇳 Zhenghao "⁠DANK1NG⁠" Lv

Virtus.pro (CIS RMR · Contenders)

  • 🇷🇺 Evgeny "⁠FL1T⁠" Lebedev
  • 🇰🇿 Timur "⁠buster⁠" Tulepov
  • 🇰🇿 Alexey "⁠Qikert⁠" Golubev
  • 🇷🇺 Dzhami "⁠Jame⁠" Ali
  • 🇱🇻 Mareks "⁠YEKINDAR⁠" Gaļinskis

Vitality (Europe RMR · Legends)

  • 🇫🇷 Richard "⁠shox⁠" Papillon
  • 🇫🇷 Dan "⁠apEX⁠" Madesclaire
  • 🇫🇷 Mathieu "⁠ZywOo⁠" Herbaut
  • 🇫🇷 Kévin "⁠misutaaa⁠" Rabier
  • 🇫🇷 Jayson "⁠Kyojin⁠" Nguyen Van

CS:GO PGL Major Tukholma 2021 - Turnauksen eteneminen

Aluksi pelataan Challenger Stage, jossa kuusitoista joukkuetta taistelevat pääsystä kahdeksan parhaan joukkueen joukkoon, eli puolet joukkueista tippuvat taistosta. Challenger Stagessa formaattina toimii Swiss-kaavio. Alkuun pelit pelataan yhden kartan otteluina. Jatkopelit sen sijaan pelataan paras kolmesta kartasta systeemiä käyttäen.

Challenger Stagella kahdeksan parasta joukkuetta etenevät Legend Stagelle. Legend Stagella on valmiina odottamassa kahdeksan jo aiemmin legendastatukseen yltänyttä joukkuetta. Legendastatus muodostuu aikaisemman menestyksen, eli Regional Major Rankingin perusteella.

Legend Stage pelataan aivan samalla tavoin kuin Challenger Stage. Puolet tippuvat ja näistä kahdeksan parasta joukkuetta pääsee jatkoon. Nyt alkaakin sitten finaalivaihe, eli Champions Stage, jossa alkaakin taistoista kovin. Champions Stage pelataan normaalien pudotuspelien tyyliin paras kolmesta kartasta järjestelmällä aina loppuun asti, jolloin vuoden 2021 CS:GO Major -voittaja selviää.

Challengers Stage 26.10. - 29.10.

  • 16 joukkuetta
  • 5 kierrosta Swiss-systeemillä
  • Elimination & Advancement ottelut pelataan Bo3 (paras kolmesta kartasta)
  • Kaikki muut ottelut pelataan Bo1 (paras yhdestä kartasta)
  • Joukkueet: Astralis, ENCE, BIG, Movistar Riders, Heroic, MOUZ, paiN Gaming, Copenhagen Flames, FaZe Clan, Spirit, Entropiq, Virtus.pro, GODSENT, TYLOO, Sharks ja Renegades

Legends Stage 30.10. - 02.11.

  • 16 joukkuetta
  • 5 kierrosta Swiss-systeemillä
  • Elimination & Advancement ottelut pelataan Bo3 (paras kolmesta kartasta)
  • Kaikki muut ottelut pelataan Bo1 (paras yhdestä kartasta)
  • Joukkueet: Natus Vincere, Ninjas In Pyjamas, Vitality, Gambit, G2, Liquid, Furia ja Evil Geniuses + 8 Challenger Stagen parasta

Champions Stage 04.11. - 07.11.

  • 8 joukkuetta
  • Kaikki ottelut pelataan Bo3 (paras kolmesta kartasta)

Joukkueiden mahdollisuuksista CS:GO Major -voittoon

Counter-Strikea on pelattu niin pitkään maailman huipputasolla, että tällä hetkellä maailmanaaluijuisesti kärkijoukkueiden taso on hyvin tasainen. Myöskään koronaepidimia ei tässä lajissa vaikuta niin paljon, kuin perinteisissä urheilulajeissa, koska pelaaminen tapahtuu verkossa, ja online-turnauksia on voitu järjestää pandemian aikana.

Joukkueiden tasavahvuus tarkoittaa voittomahdollisuuksien tasaista jakautumista. Kuitenkin jo etukäteen Legend Stagen saavuttaneet joukkueet ovat turnauksen lähtötilanteessa etulyöntiasemassa. Tähän ei kannata kuitenkaan tuudittautua hetkeksikään, koska Challenger Stagelta ponnistavat joukkueet ovat myös maailman huippuja ja niillä on hyvät mahdollisuudet voittoon saakka.

Suurin suosikki Tukholman PGL Major turnauksessa on Natus Vincere eli NaVi, jossa pelaa maailman parhaaksi CS-pelaajaksi rankattu Oleksandr ”s1mple” Kostyliev. Varsinkin aikaisemmin NaVin huipputaso selittyi melkein pelkästään S1mplen ylivertaisella osaamisella, mutta nykyään joukkueen taktiset muutokset ovat tehneet siitä muutenkin huipputason joukkueen.

PGL Major Tukholma 2021 - CS:GO Vedonlyöntiopas turnaukseen

E-urheilun turnauksissa vedonlyönti on jännittävää ja monipuolista. Panostaminen alkaa siitä, että löydät hyvät kertoimet tarjoavan luotettavan vedonvälittäjän. Sen jälkeen rekisteröidyt valitsemallesi esports-vedonlyöntisivustolle. Myös monet perinteiset ja tunnetut vedonvälittäjät tarjoavat pelimahdollisuuksia Tukholman CS:GO Major turnaukseen.

itten kun kaikki on valmista, voit aloittaa rahojen siirtämisen pankkitililtäsi pelitilillesi. Osa vedonlyönnin jännitystä on erilaisten saatavilla olevien vedonlyöntisivustojen vertailu ja kertoimien tutkiminen, niin myös e-urheilussa. Harkitse siis minkä vedonvälittäjän kautta panostat. .

Mikään ei myöskään estä sinua rekisteröitymästä useille sivustoille CS:GO vedonlyöntiä varten. Niin sanottu nippelitieto on vedonlyönnissä merkityksellistä. Sinulla on saatavillasi erilaisia tilastoja, joissa asetetaan joukkueita vastakkain. Voit tilastoja vertailemalla saada nopeasti käsityksen joukkueiden aikaisemmista voitoista ja tappioista. Nämä tiedot luonnollisesti lisäävät roimasti mahdollisuuksiasi.

Muutama sana vedonlyönnistä

Vedonlyönnissä tunteiden perusteella panostaminen suosikkijoukkueelle on aina vaarallista. Myös Tukholman PGL Major 2021 turnauksesta vedonlyöntiin liittyy tämöä sama varoitus. On vanha sanonta, että vedonlyöjällä ei ole kotimaata. Se pätee myös e-urheilussa.

Kun mietit vedonlyöntistrategiaasi kannattaa hyödyntää tilastoja, mutta myös tietoja joukkueiden nykykunnosta, mahdollisista muutoksista joukkueessa ja niin edelleen. Vaikka tilastoilla on merkitystä, niin nykyhetki on vähintäänkin yhtä tärkeä, ellei tärkeämpi.

Kun mietit vedonlyöntiä CS:GO Major 2021 turnauksessa, niin pysähdy hetkeksi ja mieti tavoitteitasi. Haluatko lisätä suosikkijoukkueesi seuraamisen jännitystä panostamalla rahaa joukkueesi menestykseen? Vai oletko niin sanotusti "maaton pelaaja", jonka tavoitteena on maksimoida vedonlyöntivoitot. Silloin sinulla ei ole suosikkia ja tarkkailet tilannetta analyyttisesti.

Totta kai, vaikka sinulla olisikin suosikkijoukkueesi, voit panostaa muihinkin joukkueisiin. Valinta on kokonaan sinun. Netissä olevat vedonlyöntisivustot tarjoavat myös erilaisia vedonlyöntibonuksia, joiden avulla voit kasvattaa pelikassaa. Ennen kaikkea mitään ei kannata tehdä väkisin. Vedonlyönnin tulisi olla tässäkin tapauksessa hauskaa ja jännittävää, ei pakkopullaa.

PGL Major Tukholma 2021 - CS:GO vedonlyöntisivustot

Netissä on monia luotettavia esports-vedonlyöntisivustoja, joissa voit turvallisin mielin lyödä vetoa. Parhaimmilla esports-vedonlyöntisivustoilla on tarjolla erilaisia bonuksia ja mahdollisuus lyödä vetoa useissa erilaisissa esports-tapahtumissa ja matseissa. Esports-vedonlyöntisivustot eroavat perinteisistä vedonlyöntisivuistoista siinä, että ne ovat erikoistuneet e-urheiluun ja myös jotkin pelimuodot ovat sen mukaisia.

Kaikki sivustollamme listatut parhaat CS:GO Major 2021 vedonlyöntisivustot toimivat pelilisenssin alaisuudessa, jonka voit tarkastaa helposti heidän sivustoiltaan. Rahojen tallettamisen tulee myös olla helppoa, kuten myös rahojen kotiuttaminen eli nostot. Jotkut näistä vedonvälittäjistä hyväksyvät myös CS:GO skinit ja kryptovaluutat maksuvälineiksi ja tarjoavat mahdollisuuksia seurata otteluita livenä. Saat siis CS:GO vedonlyönnin ja otteluseurannan parhaassa tapauksessa samasta paikasta.

Parhaat PGL Major Tukholma 2021 CS:GO vedonlyöntisivustot

Mikäli haluat löytää parhaat vedonlyöntisivustot PGL Major 2021 tapahtumaan, niin kannattaa huomioida sivustot, joita suosittelemme alla olevassa taulukossa. Nämä tarkoin valitut perinteiset ja esports-vedonlyöntisivustot ovat luotettavia, tarjoavat CS:GO kertoimia ja toimivat tunnetun lisenssin alaisuudessa. Lisäksi ne tarjoavat myös hyviä bonuksia ja niille rekisteröityminen on tehty helpoksi.

Rank
Website
Bonus / Offer
Promo Code
Visit
Cyber.Bet
Read Review
Cyber.Bet logo
100% bonus up to €/$200
CSGOMEISTER
Visit site Licensed
CSGOEmpire
Read Review
Recommended
CSGOEmpire logo
Free Gift Case with a chance to win AWP | Dragon Lore
CSGOMEISTER
Visit site Licensed & Provably Fair
500Play (CSGO500)
Read Review
Recommended
500Play (CSGO500) logo
Free 500 BUX & 100% bonus up to $1000 + 50 FSAccepts Rust, Dota2 & TF2 items.
CSGOMEISTER
Visit site Licensed & Provably Fair
Gamdom Casino
Read Review
Recommended
Gamdom Casino logo
15% rakeback for the first week after registration
GOD
Visit site Licensed & Provably Fair
Stake Casino
Read Review
Recommended
Stake Casino logo
No bonus available
-
Visit site Licensed & Provably Fair
Thunderpick
Read Review
Thunderpick logo
5% Deposit Bonus
CSGOMEISTER
Visit site Licensed & Provably Fair
CSGOPositive
Read Review
CSGOPositive logo
No bonus available
-
Visit site Licensed
Luckbox
Luckbox logo
100% up to $100
GLHF
iBet
iBet logo
100% Welcome Bonus
-
Pixel.bet
Pixel.bet logo
10% Cashback18+ | T&C's Apply
-
PowBet
PowBet logo
Get up to €500 + 200 Free Spins
-
Betmaster
Betmaster logo
100% on your first deposit up to €200
-
LeoVegas Esports
LeoVegas Esports logo
Sport Welcome Offer18+ | T&C's Apply
-
Rizk Casino
Rizk Casino logo
100% bonus up to €100 + 50 FS18+ | T&C's Apply
-
Bethard Casino
Bethard Casino logo
100% bonus up to €/$10018+ | T&C's Apply
-
ComeOn Casino
ComeOn Casino logo
100% bonus up to €2518+ | T&C's Apply
-
Mobilebet Casino
Mobilebet Casino logo
Deposit €10 and get €20 for FREE18+ | T&C's Apply
-
Rabona Casino
Rabona Casino logo
100% bonus up to €500 + 200 FS18+ | T&C's Apply
-
Sportaza
Sportaza logo
100% up to $/€500 + 200 FS
-
Visit site Licensed
1xBet
1xBet logo
100% bonus up to €/$10018+ | T&C's Apply
-
Unibet Casino
Unibet Casino logo
100% bonus up to €10018+ | T&C's Apply
-
Betsafe Canada
Betsafe Canada logo
100% bonus up to C$1000 + 50 FS18+ | T&C's Apply
-
Guts Casino
Guts Casino logo
100% bonus up to €100 + 100 FS18+ | T&C's Apply
-
Note: Bonuses may vary by country. Restricted countries & full T&Cs apply. #AD | 18+ | New players only | Gambling can be addictive, please play responsibly. begambleaware.org

PGL Major Tukholma 2021 CS:GO Vedonlyöntibonukset

Olemme tottuneet vedonlyöntisivustoilla erilaisiin uusien ja vanhojen pelaajien palkitsemisjärjestelmiin. Yksi pelaajien houkutin ovat myös ilmaisvedot, joita myös e-urheiluun keskittyvät vedonlyöntisivustot hanakasti tarjoavat.

Esittelemillämme PGL Major 2021 vedonlyöntisivustoilla on useita erilaisia kasino- ja vedonlyöntibonuksia tarjolla sekä uusille, että vanhoille pelaajille. Näitä ovat muun muassa tervetuliaisbonukset, ilmaisvedot, talletusbonukset, riskittömät vedot. Bonukset ovat hyviä varsinkin aloitteleville pelaajille, sillä niiden avulla voit lyödä vetoa turvallisemmin, ilman että riskeeraat liikaa. Onhan pelikassan hallinta ensiarvoisen tärkeää vedonlyönnissä.

Bonuksia voit lunastaa eri tavoin. Joillakin e-urheilu vedonlyöntisivustoilla on käytössä niin sanottu bonuskoodi bonusten lunastamiseksi. Bonuskoodi tulee syöttää sille varattuun tekstikenttään rekisteröitymisen tai talletuksen yhteydessä. Kun olet syöttänyt bonuskoodin, niin bonus lisätään pelitilille välittömästi. On kuitenkin hyvä huomioida, että suurin osa näistä bonuksista on talletusbonuksia, eli sinun on tehtävä talletus, että saat ne käyttöösi.

Bonuksiin usein liittyy ehtoja. Yleisin ehto on kierrätysvaatimus. Tämä tarkoittaa, että sinun täytyy kierrättää rahaa pelaamaalla, ennen kuin voit kotiuttaa bonuksilla saamasi voitot. Kierrätysvaatimuksia on erilaisia ja kannattaa perehtyä tarkasti ensin vedonlyöntisivuston bonusehtoihin.

CS:GO bettaaminen skineillä

CS:GO gambling ja vedonlyönti on melko uutta tänä päivänä, mutta sen kiinnostus on vuosien varrella herännyt. CS:GO vedonlyönti voi aluksi tuntua todella vaikealta, mutta kun toimit harkiten ja päämäärätietoisesta, voit tehdä pitkällä tähtäimellä hyvinkin ylimääräistä rahaa.

Counter-Strike: Global Offensiven esinemarkkinoista on nopeasti tullut kukoistavaa ja pelaajille on tarjolla valtava määrä erilaisia skinejä, joista he voivat ostaa ja käyttää koristeena pelissä oleviin aseisiin. Näiden skinien hinnat voivat vaihdella muutamasta sentistä aina tuhansiin euroihin asti, mikä tekee monista esineistä suurimmalle osalle pelaajista saavuttamattomissa olevia. Näiden CS:GO skinien järjettömien hintojen vuoksi on syntynyt CS:GO Gambling -sivustoja tarjoamaan pelaajille kasinopelejä, jotka tarjoavat suuria palkintoja, mutta niissä piilee myös suuri riski menettää skinejä tai rahaa.

CS:GO:n uhkapelikenttä ei lopu skineillä bettaamiseen. Nykypäivän nopeasti muuttuvassa maailmassa CS:GO:sta on tullut kaikin puolin ammattilaisurheilua, josta voi lyödä vetoa kuin vanhanaikaisesta urheilusta. Tämäntyyppiset vedot, joita kutsutaan yleisimmin esport-vedoiksi, asetetaan yleensä kahden joukkueen välisen ottelun tai turnauksen voittajasta – toki erilaisia pelikohteita on runsaasti tarjolla erilaisilla CS:GO vedonlyöntisivustoilla. CS:GO vedonlyönti onnistuu nykyisin myös perinteisillä ns. oikean rahan vedonlyöntisivustoilla. Tämä eroaa melkoisesti skineillä bettaamisesta, sillä vetoja lyödään oikealla rahalla skinien sijaan.

CS:GO-kasinopelien periaate on pohjimmiltaan sama kuin tavallisten uhkapelisivustojen tarjoama, mutta pääerona on se, että käytät pelimerkkien sijasta rahana skinejä.

CS:GO skinit ja Skin Gambling

CS:GO pelissä, pelaajat voivat saada virtuaalisia kosmeettisia elementtejä, joita kutsutaan myös skineiksi. Vaikka nämä skinit eivät vaikuta suoraan pelattavuuteen, ne ovat erittäin suosittuja ja harvinaisia skinejä myydään tuhansilla euroilla eri markkinapaikoilla. Kolmannen osapuolen CS:GO Gambling -sivustojen kautta skinejä voi käyttää vedonlyöntiin ammattilaisturnausten otteluissa, tai niitä voi käyttää valuuttana perinteisempien kasinopelien, kuten CS:GO ruletin, CS:GO jackpotin ja nykyisin myös perinteisiltä kasinoilta tuttujen slottien pelaamisessa. Skin Gambling on monille vieras, mutta tunnettu ilmiö pelialalla, ja sitä esiintyy myös monissa videopeleissä. Viime vuosina niin sanotut CS:GO Case Opening -sivustot ovat nousseet erittäin suosituiksi.

Lyö vetoa CS:GO:sta

Kun haluat lyödä vetoa CS:GO:sta, on sinun mahdollista sijoittaa rahasi koko ottelun voittajalle tai jonkun erityisen erän voittajalle. Jotta peli olisi reilua, vaihtavat joukkueet puolia kun ne ovat pelanneet 15 kierrosta. Ottelusarjat ratkaistaan yleensä joko paras yhdestä tai paras kolmesta, riippuen turnauksesta.

Pelaat peliä sitten itse tai et, on CS:GO vedonlyönti loistava tapa nauttia näistä otteluista eri lailla. CS:GO vedonlyönti alkaa tallettamalla skinejä tai rahaa pelisivustolle. Tämän jälkeen valitaan joko turnaus- tai otteluvedonlyönnin. Riippuen minkä vedonlyöntisivuston olet valinnut, vaihtelee pelikohteiden määrä siitä johtuen. Valittavana on useita vaihtoehtoja, jotka vaihtelevat yhden erän voittajasta aina koko turnauksen voittajajoukkueiden veikkaamiseen. CS:GO:sta vedonlyönti tapahtuu myös skineillä, joilla on mahdollista koristaa pelissä käytettyjä aseita ja muita tavaroita.

Ennen CS:GO-vedonlyönnin aloittamista ja jotta sinulla olisi hyvä mahdollisuus voittaa, on hyvä tutustua kunnolla joukkueisiin ja eri turnauksiin. Netistä löytyy paljon hyviä CS:GO-vihjeitä, joten etsi ennen vedonlyöntiä mahdollisimman paljon tietoa ja materiaalia käsiisi ja lue kaikki CS:GO:sta kirjoitetut vinkit.

CS:GO Vedonlyönti kertoimet

Riippuen millä sivustolla pelaat, on CS:GO-vedonlyöntisivustoilla eri kertoimet. Tämä on kannaltasi tietenkin hyvä juttu, jos pelaat ja sijoitat rahasi näistä parhaisiin. CS:GO-vetosivustoilla on tärkeää verrata kertoimia ja ottaa selvää, mistä niistä saat parhaan palautuksen. Kaikkein korkein mahdollinen kerroin on tietysti hyvä kerroin.

Vertaile eri kertoimia

Vaikka lukisit pelin kannalta kaikki ammattilaisten vinkit ja vihjeet, voit silti hävitä jos sinulla ei ole parhaimmat kertoimet. Opettele seuraamaan eri vedonlyöntitoimistoja ja vertaa eri vedonlyöntitoimistojen kertoimia. Kun katsotaan pitkällä tähtäimellä, pienikin desimaali on voi olla ratkaiseva tekijä voiton kannalta.

Live-vedot

Jos tykkäät lisäjännityksestä, kannattaa lyödä CS:GO-veto livenä silloin kun ottelu on jo käynnissä. Livenä CS:GO-kertoimet muuttuvat koko ajan sen mukaan, mitä ottelussa tapahtuu. Reaaliaikainen CS:GO live-vedonlyönti antaa paremmat mahdollisuudet isoihinkin kertoimiin, koska Counter-Strikessä tilanteet muuttuvat välillä radikaalisti.

Tervetuliaisbonus

Useat CS:GO-vedonlyöntisivustot antavat ensitalletuksen tallettajalle jonkinlaisen tervetuliaisbonuksen. Kun käytät tervetuliaisbonuksen, saat kassaasi heti lisää pelirahaa. Yleensä kyseessä on vedonlyönnin perusbonus eivätkä sivustot anna erillistä bonusta esportsiin tai CS:GO:hon. Uusille pelaajille yleisin vedonlyöntibonus on talletusbonus, jossa saat talletuksen lisäksi tietyn summan rahaa. Tämä voi olla esimerkiksi 100 % 200 € saakka. Vapaavalintaisissa vetokohteissa on bonus kierrätettävä, joten sen voi sijoittaa myös CS:GO-vedonlyöntiin.

Ennen kuin hyväksyt mitään tervetuliaisbonusta, on tärkeää lukea bonuksen ehdot huolellisesti läpi. Kun olet tutustunut etukäteen joukkueisiin ja peliin, voit pienemmälläkin panoksella voittaa. Se minkä summan voitat, riippuu siitä, kuinka paljon panostat.

CS:GO Vedonlyönti pelikohteet - mistä lyödään vetoa?

  • Ottelun voittaja – Kaikista suosituin pelimuoto on voittajaveto, jossa yksinkertaisesti veikataan kuka voittaa ottelun. Sinulla on mahdollisuus veikata koko ottelun voittajaa tai voit lyödä vetoa karttakohtaisesti, missä veikataan, kuka voittaa yksittäisen kartan.
  • Tasoitusveto – Tasoitusvedoissa veikataan sitä, kuka voittaa koko ottelun. Samalla annat kuitenkin etukäteen tasoituspisteitä, joko karttavoittoja joukkueelle tai voit ottaa joukkueelta voittoja pois. Esimerkiksi paras kolmesta ottelussa, jos joukkue saa +1,5 kartan tasoituksen ja veikkaat heidän puolesta, riittää kun joukkue voittaa pelissä yhden kartan ja veto osuu. Jos pelaat joukkuetta -1,5 kartan tasoituksella, tulee joukkueen voittaa ottelu kahden kartan erolla.
  • Yli tai alle vedot – Voit veikata yli tai alle vetoja erilaisiin asioihin. Yleisin on kuitenkin pelattavien karttojen määrä, yleensä yli vai alle 2,5 karttaa. Tämä tarkoittaa, että pelataanko ottelussa vain 2 karttaa, jolloin ottelu päättyisi 2-0 tai 0-2, vai pelataanko ottelussa 3 karttaa, jolloin ottelu päättyisi 2-1 tai 1-2. Yli ja alle vetoja voit lyödä myös tappojen määrään joko joukkueelle tai yksittäiselle pelaajalle.
  • Erikoisvedot – Erikoisvetoina voit lyödä mitä erilaisempia vetoja, joita vedonlyöntisivustot keksivät koko ajan lisää. Voit veikata muun muassa ensimmäisen tapon ajankohtaa, minkälaisia tappoja pelissä tulee, tuleeko clutch-voittoja tai paljon muita samankaltaisia vetoja.
  • Turnausvedot – Voit ennen isoja turnauksia lyödä ennakkoon turnausvetoja ja veikata kuinka turnauksessa tulee käymään. Voit veikata esimerkiksi turnauksen voittajaa.

CS:GO Vedonlyöntivinkit - Ota nämä huomioon

CS:GO vedonlyönti on suhteellisen simppeliä, ja suurimmaksi osaksi veikataan ihan perinteisesti ottelun, kierroksen tai yksittäisestä voittajasta. Monesti maailman kovimmat joukkueet tekevät pääsääntöisesti aina selvää jälkeä altavastaajista, mutta yhä useammin joskus kovan kärjen takana nähdään myös yllätyksiä.

Kun valitset live-vedonlyönnin ja yksittäisen kierroksen voittajan, CS:GO:n parissa on mahdollista löytää rutkasti etua vetoihin. Näissä pelin ymmärrys, eritoten ymmärrys joukkueiden rahatilanteen osalta kutakin kierrosta kohden nousee isoon rooliin. Aina ennen kierroksen alkua CS:GO:ssä joukkueet valitsevat millä aseilla, panoksilla ja kranaateilla he aloittavat taistelun.

Jos rahatilanne on huono, aseita, panoksia ja kranaatteja ei kaikkia ole mahdollista ostaa. Silloin voi joukkue voi joutua säästämään joko osittain tai kokonaan. Jos joukkue ei osta käytännössä mitään joka parantaisi heidän mahdollisuuttaan voittaa kierros, on heidän mahdollisuus voittaa lähes olematon.

Kun ymmärrät miten CS:GO:n rahallisen tilanteen ja miten joukkueet taipuvat valitsemaan säästökierroksia tai puolittaisia säästökierroksia, on sinun mahdollista jo ennen kierroksen ostojen alkua tietää, mitä on luvassa. Tässä sinulla onkin mahdollisuus saada jonkin verran etua ja opit tunnistamaan ylikertoimet. Rahatilanteita seuraamalla pystyt seuraamaan miten seuraavien kierrosten voimasuhteet menevät.

Minkälainen kunto joukkueilla CS:GO:ssä on, pelaa erittäin isoa roolia. Jos jonkun pelaajan tähtäys ei ota sujuakseen, voi sitä verrata samaan kun pesäpallon lukkarilla olisi lautaskammo - ihan sama mitä teet, mikään ei auta. Tärkeää on myös seurata kuntomittaria, josta näet miten joukkueiden yhteispelin taso kulkee. Tämä on isossa roolissa CS:GO-vedoissa.

Hyvä on myös pitää silmällä, miten joukkueiden aiemmat keskinäiset kamppailut ovat sujuneet. CS:GO pelissä voivat joukkueiden voimasuhteet vaihdella ja joukkueiden taktiikat mennä ristiin, niin että näissä voi olla suurtakin vaihtelua tavalliseen ranking-sijoitukseen.

CS:GO vedonlyönti ja joukkueiden kokoonpanot

Suurin virhe, minkä CS:GO vedonlyönnissä voi tehdä, on se, ettei tarkista kokoonpanoja. Joukkueiden kokoonpanot voi muuttua yllättäen esimerkiksi sairastumisen takia. Silloin joukkue ottaa peliin mukaan varapelaajan. Nämä ovat tilanteita, joissa joukkueen synergia saattaa kärsiä ja lopputulos ei välttämättä ole kovin kiitettävä. Vaikka uusi pelaaja olisikin parempi pelaaja kuin vanha, monesti pelaajavaihdoksissa vaikutus on aluksi aina negatiivinen. Tarkasta siis aina joukkueen kokoonpano ennen pelin alkua.

CS:GO vedonlyönti ja kartat

Kaikki kartat ovat erilaisia ja niissä erottuvat hyvin, millaisia eri vahvuuksilla pelaavat pelaajat ovat. Tuntemalla kartat hyvin, auttaa se sinua vahvasti myös vedonlyönnissä, koska ne näyttelevät isoa roolia vedonlyönnissä. Osa kartoista painottuu pitkän matkan taisteluihin ja jotkut lyhyempiin taisteluihin.

Osa kartoista panostaa taktisuuteen tulivoiman sijaan. Hyvät koordinaatit, valot ja kranaatit ovat sellaisia, mitkä osassa kartassa tulevat esille siirryttäessä pelaamaan. Äly on näissä kartoissa voitokkaampi kuin tulivoima.

Kannattaa tutustua erilaisiin netissä oleviin tilastoihin. Nämä ovat hyödyllisiä, varsinkin niissä tilanteissa, missä ei ole vielä päätetty karttaa. Vedonlyöntitoimistot antavat kertoimet jo ennen kuin valitse kartan ja reagoivat yleensä hitaasti. Jos olet nopea vedonlyöjä, saat oikealla valinnalla monesti pelattua parempaa kerrointa.

Last updated:

Roobet Roulette BannerAd Disclosure